TIEDOTE — Näin autamme poikkeusoloissa
Asiakkaidemme turvallisuus on meille tärkeä. Siksi olemme siirtyneet osittaiseen etätyöhön. Autamme myös yrityksiä, jotka  eivät ole asiakkaitamme, mutta tarvitsevat apua toiminnan digitalisoimiseen ja sopeuttamiseen poikkeusoloihin.
13.3.2020

Asiakkaidemme turvallisuuden varmistamiseksi olemme siirtyneet osittaiseen etätyöhön. Palvelujemme saatavuuteen sillä ei ole vaikutusta. Virtuaalitapaamisten ohella palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse. Virtuaalitapaamisia järjestämme etupäässä Zoomilla, jonka käyttöönotto on helppo ja johon annamme tarvittaessa kirjalliset ohjeet. Voimme palvella myös muilla ratkaisuilla, kuten Google Hangouts tai WhatsUp.

Tapaamiset ovat tietyissä palveluissa tai asiakkaan toivoessa edelleen mahdollisia. Pyrimme rajoittamaan ryhmän koon maksimissaan kolmeen neljään henkilöön. Joudumme kuitenkin välttämään kättelyä ja panostamaan käsihygieniaan. Mutta ei se kättely ole ennenkään hymyä ja aitoa välittämistä korvannut.


EK:n suositukset ja Suomen Yrittäjien neuvot
Elinkeinoelämän keskusliitto suosittelee tekemään etätöitä niissä tehtävissä, jossa se on mahdollista, ja noudattamaan muita varotoimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Lyhyt, EK:n laatima perusohje koronan leviämisen estämiseksi löytyy täältä.

Onko teillä tarvetta selvittää sairauspäivärahakäytäntöjä? Ohje täällä. Vaihtoehtoja kriisirahoitukseen löydät Business Finandin Kriisirahoitussivulta. Suomen Yrittäjien Koronakriisisivu tarjoaa ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta sekä ohjeita henkilökohtaisen toimeentulon turvaamiseen.

Tarvitsetko apua asiakaspalvelun tai liiketoiminnan digitalisointiin? Soita, meilaa tai laita yhteydenotto chatin kautta.

Autetaan toisiamme ja pidetään yhdessä Suomi pyörimässä!

Yhdessä koronavirushysteriaa vastaan
Tilaa digityöläisten sisäpiiritieto!
Privacy Preferences
When you visit our website, it may store information through your browser from specific services, usually in form of cookies. Here you can change your privacy preferences. Please note that blocking some types of cookies may impact your experience on our website and the services we offer.